Elokuun aikana sain nauttia kahdesta hyvin tehdystä tapahtumasta: Isonkyrön 1700-luvun markkinoista ja Rytmiraide-festivaalista Kurikassa. Tuo jälkimmäinen on tietysti hieman noloa tähän nostaa, koska olin itse mukana järjestelyissä, mutta toisaalta sitä on hyväkin hiukan pohtia ääneen.

Isonkyrön 1700-luvun markkinoilla on jo pitkät perinteet, ensi vuonna tulee kaksikymmentä vuotta täyteen, joten siellä varmasti tehdään jo joitain asioita rutiinilla. Tai niin tietysti tulee ajatelleeksi. Mutta se sama työ täytyy joka vuosi tehdä, samat pohdinnat käydä läpi, että onko kaikki ratkaisut oikeita, mitä pitää parantaa, pitääkö jotain rakentaa erilailla, miten viranomaismääräykset ovat muuttuneet. Ja uskon, että aina välillä tulee miettineeksi, etteikö tätäkin voisi jotenkin tehdä ’valmiiksi’. Mutta kun se ei vaan mene niin…

Markkinat olivat hieno kokemus. Järjestelyt pelasivat ainakin näin ensikertalaisen silmissä hyvin – silloinhan kaikki puutteet huomaa parhaiten, asiakkaat antoivat hyvää palautetta ja myyjät olivat tyytyväisiä. Syntyi hieno ja harmoninen kokonaisuus, jossa oli tilaa historialle, huumorille ja bisneksen teolle. Sotilaiden näytökset toivat hienon lisän ja sopivat tähän historialliseen ympäristöön loistavasti. Hatunnostoinen suoritus pieneltä järjestelyporukalta. Toivottavasti Isonkyrön kunta ja sen asukkaat osaavat arvostaa sitä työtä mitä he tekevät. Tapahtuman markkina-arvo on mittaamaton!

Myös Kurikan Rytmiraide pikkuhiljaa hivuttautuu käyntikortiksi muualla Suomessa. Ainakin muusikoiden keskuudessa meidät jo ehkä hiukan tunnetaan. Hieno tunnelma ja huolenpito pitävät huolen siitä, että meille voi tulla uudestaankin. Vaikka yleisölle tapahtuma voi näyttäytyä helppona ja huolettomana, on niissä sadoissa pienissä liikkuvissa osissa työtä, ennen kuin voimme iloisesti toivottaa kaikki tervetulleiksi. Ja tietysti kärsimme samasta mistä monet muutkin tapahtumat eli liian pienestä järjestelyporukasta. Festivaalilla on kai niin kivaa ettei kukaan halua tulla tekemään töitä sen eteen!

Vaikka kuinka aherramme etukäteen, että kaikki sujuisi kitkattomasti niin aina jotain unohtuu tai huomataan vasta paikan päällä. Tässä paljastettakoon, että meidän joka vuotinen ’teema’ on vessan valot. Pari vuotta sitten huomasimme yöllä festareiden jo päätyttyä, että kukaan ei ollut muistanut pistää vessan valoja päälle! Kukaan asiakkaista ei tullut valittamaan asiasta vaan kaikki olivat kiltisti asioineet pimeässä! Ja kuinka huolella niitä valoja oli sinne viritetty:) Tämän vuoden ongelma oli yllättävä, meidän ihanat festarivieraat varastivat vessan lamppuja! Kummallista. No, ensi vuonna otamme tämän sydämen asiaksi. Ehkäpä pantilliset otsalamput?

Festivaalin jälkeinen masennus alkaa jo helpottamaan ja voimme paneutua kritiikkipalaverin antiin. Ensi vuosi on jo lähempänä kuin uskommekaan.