Luin Eventoa, tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäjille suunnattua uutta ammattilehteä. Sieltä suorastaan hyppäsi silmille lehden haastatteleman KONEen tuotekehitysosaston Office Manageri Leena Kaarento-Kiurun kommentti ”Tapahtumajärjestäjän käyttäminen voi usein olla ajankäytöllisesti viisainta ja yllättäen jopa taloudellisesti edullisinta.”, (Evento 2/2012) Niin, tuota olen usein pohtinut ja myös sen ääneenkin sanonut. Tapahtuman järjestämisessä on niin monta pientä elementtiä sekä itse asiapuolessa että käytännön järjestelyissä, että järjestäjän kannattaa todellakin miettiä hetki ennen kuin päättää hoitaa kaiken itse.
Aluksi kun mennään jouhevalla tahdilla ja tehdään aikatauluja voi tuntua, että kyllähän tässä kaikki voidaan hienosti hoitaa ihan itse. Mutta entä kun tahti kiihtyy, sähköpostissa odottaa kymmeniä viestejä vastaustaan, lopullinen bussiaikataulu pitää päättää, onko muistettu hoitaa kahvitukset retkille… Järjestelyporukalle kertyy ylityötunteja, menee jo lauantaitkin töissä, perhe odottaa mökille, muut työt odottavat aikaa parempaa.
Kun tuon kaiken muuttaa rahaksi, omaksi ja läheisten mielenrauhaksi ja ennen kaikkea rennoksi ja hyvätuuliseksi oloksi h-hetkellä, niin olen täysin vakuuttunut, että tapahtumajärjestäjän lasku on huomattavasti pienempi.
Nauti omasta tapahtumastasi, ole sen kunkku tai kuningatar!